Wanni


Klikkaathan kuvan suuremmaksi!

Nimi Privels Wannabe Lovely Kutsumanimi Wanni
Sukupuoli Narttu Syntynyt 20.12.07.
Ikä AVO Rotu shetlanninlammaskoira
Säkäkorkeus 34cm Väri Soopeli
Omistaja Ellu, Koheltajat Kasvattaja esdu, Yazzy Glamoures

Luonteeltani olen..

Yleisesti ottaen Wanni on hyvä luonteinen, mutta ihmisille hieman arka. Arkuus johtuu sen entisestä kodista, josta se kennelille saatiin. Tyttöä oli kohdeltu huonosti, ja tämä oli myös potenut ruuan puutteesta. Onneksi tämä ihanuus saatiin kuitenkin pelastettua! Aluksi se oli eläinlääkärin ja "kuntouttajan" luona, mutta sieltä sitten parannuttuaan Wanni luovutettiin meille. Vaikka arkuutta ihmisiin löytyy, on tyttö kuitenkin todella hyväluonteinen ja kuuntelevainen. Wanni tottelee ja kuuntelee kuitenkin vain sellaisia ihmisiä, joihin on saanut tutustua tarpeeksi ja joihin pystyy jo luottamaan. Aluksi tyttö saattaa olla uudelle ihmiselle välttelevä, mutta ajan kanssa tämä alkaa tottua uuteen ystäväänsä. Kun Wanniin on tutustunut paremmin pelon ja arkuuden takaa paljastuu kiltti ja leikkisä tyttö. Wanni tahtoo mielellään leikkiä ystävänsä kanssa, ja välillä leikit saattavat mennä vähän liian rajuiksikin. Silloin kannattaa ottaa vähän hennommin ja mennä vaikkapa pienellä kävelylle metsään tai muualle rauhoittavaan paikkaan. Tyttö otettiin kennelille juuri sen luonteen vuoksi. Tämä on todella kova kilpailija agility radalla, joten sinne päin kannattaa suuntailla. Näyttelyihinkin voi mennä Wannin kanssa, sillä siellä se viihtyy ihmispelosta riippumatta oikein hyvin, jos mukana on sille jo ennestään tuttu ihminen.

Sukutaulu

Roquelà
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
Belladria Griòl
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-
(evm.)
ei meriittejä, VTR-

Sisarukset

u. Privels Lover Boss
n. Privels True Love

Kisakalenteriin

HUOM! Kaikki sivuilla oleva materiaali on mielikuvituksen tuotetta, kuvan koira ei liity juttuihin mitenkään. Voit lukea lisää virtuaalikenneleistä täältä
All material on pages is a product of imagination, dogs in photos don't have anything to do with these sim-game-dogs. You can read more about virtual kennel here.


Ulkoasu © Liana
Luonne © Mercu
Kuva © Dien
Kuvissa oikeasti: ??
Mikäli kuvissa on sinun koirasi, etkä halua kuvia käytettävän virtuaalikoiralla, ilmoitathan asiasta sähköpostilla.
Tekstit © Ellu
Taulukot © Aino V.