Menu

Alkuun
Narun jatkona
Tapahtumia?
Kasvatusta
Kaikki muu

Yhteys

vieraskirja
e-mail

Vanja - koira on kuollut

Nimi Vanja Kutsumanimi Vanja
Sukupuoli Narttu Syntynyt 20.07.07.
Ikä AVO Rotu suomenlapinkoira
Säkäkorkeus 42cm Väri musta merkein
Omistaja Ellu, Koheltajat Kasvattaja Vastatuuli (evm.)


Luonteeltani olen..

Yleisesti ottaen Vanja omistaa hillityn ja omaperäisen luonteen. Nähdessään ihmisiä kadulla se juoksee täyttä päätä niitä vastaan ja alkaa hyppiä hullunlailla. Onneksi tyttö ei kuitenkaan yleensä ala haukkua, vaan tyytyy pelkkään hyppimiseen. Aina kun kennelille saapuu vieraita, täytyy olla kuin tätä ei olisi paikalla. Kun Vanja on rauhoittunut, voi alkaa leikkiä ja rapsutella. Tyttö on pikku hiljaa ruvennut tottumaan siihen ajatukseen, että se ei saa hyppimällä aikaiseksi mitään. Lenkille mentäessä pitää olla siis silmät tarkkana missä liikkuu ihmisiä ja muita koiria. Silloin kannattaa laittaa hihna hieman kireämmälle karkaamisen ja ylimääräisen juoksemisen estämiseksi. Toisiin koiriin Vanja haluaa mielellään tutustua joten sitä ei saa kuitenkaan estää! Kaikesta edellisesti huolimatta tyttö osaa olla todella ihana ja kuuntelevainenkin, ainakin silloin, kun vietetään kahden keskeistä aikaa pihalla. Vanjan kanssa kannattaakin leikkiä paljon ja myös opettaa pois sitä tämän pahasta tavasta. Luonteesta piittaamatta tyttöä voi hyvin käyttää näyttelyssä, sillä siellä tämä reagoi aivan eri tavalla kuin kadulla. Siellä tämä näkee ihmiset hieman eri tavalla ja käyttäytyy hyvin hillitysti. Näyttelyn lisäksi Vanja on menestynyt hyvin agilityssä ja myös ToKossakin.

Sukutaulu

i. - ii. -
ie. -
e. - ei. -
ee. -

Sisarukset


-

Jälkeläiset

Vastatuuli Barfi
Vastatuuli Balvet
Vastatuuli Bee
Vastatuuli Borggas

Kisakalenteri

PIVIKO
Päivämäärä Järjestäjä Maa Luokka Tuomari Tulos
20.06.09 Miltein Ruotsi AVO Ira ERI1 PN1 SERT CACIB ROP
20.06.09 Värisuora Tanksa AVO Rosa EH2
15.07.09 Pihavahti Suomi AVO Pihavahti ERI1 PN1 SERT VSP
16.07.09 Jumboputki Italia AVO Rosa EH2
29.07.09 Vimmakintun Suomi AVO Kati EH3
31.07.09 KAP - kisaputki aina p��ll� Ranska AVO Pihavahti H
25.08.09 Milja Suomi AVO Mariza EH3
01.10.09 Windyheart's Tanska AVO Mariza EH3
TOKO
Päivämäärä Järjestäjä Laji Luokka Tuomari Tulos
16.08.07 Forsisson toko ALO Spark LKV, I-palkinto
26.09.07 Vastatuuli toko ALO Spark 170p. I-palkinto » TK1 » AVO
09.07.08 Rickheim toko AVO Pilvi 185p. I-palkinto » TK2 » VOI
15.01.09 Harmaa Aave toko VOI Rami 262p. I-palkinto
29.01.09 Lumikirsun toko VOI noel 281p. I-palkinto » TK3 » EVL
03.02.09 Recore toko EVL Maissi 272p. I-palkinto
21.03.09 Yazzy Glamoures toko EVL Iivi 264p. I-palkinto
PK-lajit
Päivämäärä Järjestäjä Laji Luokka Tuomari Tulos
16.08.07 Snark's & Salaisuudet pakk - Kati HYV. BH
26.08.07 Bordersky pavi alo Hobu 277p. ALO1 VK1 » AVO
21.09.07 Lasimeren pavi avo Spark 258p. AVO2 VK2 » VOI
09.10.07 AO pavi voi Kati 261p. VOI2 VK3
Paimennus
Päivämäärä Järjestäjä Laji Luokka Tuomari Tulos
27.08.07 Forwor paimennus perusrata HYVÄKSYTTY 51p. » BI
04.10.07 Bordersky paimennus BI Hobu 71p. KUPI » BII
09.11.07 Evolier paimennus BII Hobu 50p. KUPI » BIII
20.12.08 D&D paimennus BIII Reetta 99p. KUPI » vPVA
Agility
Päivämäärä Järjestäjä Laji Luokka Tuomari Tulos
26.08.07 Aamukahvin agility MIDI I Minnea VKUMA
04.12.08 Iivi agility MIDI I Iivi vkuma
23.02.09 Tulevaisuuden agility MIDI I Greywolf vkuma » MIDI II
03.04.09 Josefina Agility MIDI II Josefina VKUMA
12.05.09 Ricea & Ciel Agility MIDI II Ricea tai Ciel VKUMA
04.09.09 4 Laps Clover agility MIDI II Apila 1. VKUMA » MIDI III
09.09.09 Haov agility MIDI III Wolfie 2. VKUMA
VEPE
Päivämäärä Järjestäjä Laji Luokka Tuomari Tulos
15.11.07 Graz vesipelastus sove Carita HYV?KSYTTY
Muut
Päivämäärä Järjestäjä Laji Luokka Tuomari Tulos
05.09.07 Sherezade flyball - 5p.
28.06.09 Hannazz flyball ?? 10p.
03.11.07 team Adelei metsäjälki (mejä)/Suomi AVO nedia 45p. AVO1
01.12.08 Helluva mej?/Suomi avo Nath AVO1 40p. » VOI
31.12.08 vmjy/Suomi mej? voi Veera VOI1 47p. vMJ-08
11.01.09 J??kyynel mej?/Suomi voi Veera VOI1 40p.
18.01.09 2009 Putki mej?/Suomi voi Alleri VOI1 42p. » vFIN JVA
06.07.09 Petite's Mej�/Viro AVO Jenna AVO1 43p.

 

© Carlyon