Ajat pyörällä maantietä ja näet pienen kyltin jossa lukee "Kennel Koheltajat". Palat halusta nähdä tuon kennelin. Sinusta tuntuu kuin tie ei loppuisi ikinä. Pian tulee suuri peltoaukea jonne on viritetty agilityesteitä ja lisäksi siellä on metsäpolku, josta lähtee maastoeste rata. Kuuletkin jo koirien haukuntaa. Jokaisella koiralla on siis omanlainen haukku. Asumme valtavalla maatilalla jossa on tilaa jokaiselle tallaajalle. Koirat tosin voivat olla erimieltä. Maatila sijaitsee Lapissa keskellä ei mitään. Asumme lähellä Inaria eli ihan Pohjois-Suomessa. Ulkoalueet ja tila Ulkona on suuri piha josta löytyy jos jonkinmoista mökkiä ja taloa. Nämä ovat käytössä jos kenneliini tulee vieraita tai leiriläisiä jos leirejä joskus alan pitämään. Koirille on oma suuren suuri tarha jossa tilaa on lähemmä 200m2. Koirien kämppä on navetassa ja siellä ne asustavat koko vuoden koska kaikilla koirilla on paksu turkki ja ne ovat tottuneet asumaan arktisissa olosuhteissa. Navetta on kunnostettu ja se on jaettu useampaan osaan. Urokset ja nartut ovat keskenään, juoksuiset ja kantavat nartut erotetaan laumasta siksi aikaa kun juoksu tai pennut ovat. Yleensä otan laumasta ainakin kaksi narttua jotka pitävät seuraa toisilleen. Koirilla on omat "häkit" n. 25m2 jotka on sisustettua pehmeiksi ja jokaisen mielen mukaan, yhtään samanlaista "häkkiä" ei meiltä löydy. Vanhemmilla voi olla vielä pehmeämpi kuin pennulla. Pennulta taas löytyy "häkistään" useampi aktivointi lelu joihin se kuluttaa aikansa kun se ei ole meidän kanssa ulkoilemassa. Navetasta löytyy koirien oma keittiö, jossa säilytetään niiden ruuat pakkasessa. Kaikki koirat siis syö raakaa ruokaa eli ne barffaavat. Barfia varten käymme metsälenkeillä ja keräämme erilaisia kasveja kasvismössöjä varten. Lisäksi meillä on oma kasvimaa jolta myös keräämme koirien kasvismössöihin vihanneksia. Keittiöstä löytyy myös kaikki namit treenejä varten. Vaikka pääasiassa palkkaus on leluilla ja patukoilla. Namit ovat käytössä uuden harjoittelussa ja pennun koulutuksessa. Pihamme on kaksi hehtaaria suuri ja se on aidattu. Laajat alueet takaavat sen että koirat pääsevät päivittäin pitkille lenkeille ja niitä treenataan kilpailujen oheella ainakin niin että kaikki lajit joissa koira kilpailee käydään läpi. Autotallissa joka ei ole remontoitu on suuri auto jolla pääsee useamman koiran kanssa kilpailuun. Autossa kahdeksan häkkiä (neljä lappareille ja neljä shelteille) niin että isot häkit alla ja pienet päällä näin koirat voi jättää autoon kun on toisen kanssa radalla, ja auton ovet ja ikkunat auki. Sisätilat Päärakennus ei ole kovin kummoinen verrattuna navettaan. Maali halkeilee ja keittiötä eikä olohuonetta ole rempattu ties koska. Makuuhuoneet remontoimme erään ystäväni kanssa heti kun tilan ostin, siis navetan rempan jälkeen. Koirat ei päärakennukseen valitettavasti pääse. Pääasia meille on että koirilla on hyvä olla ja me saamme jossakin nukuttua.